Pelkuri piipittää


Imelyyet ens alta pois ja sitte käyn asiaan ja avaudun. Alotetaas.

Oon liikuttunu ja jotenkii oikee herkistyin saamastani palautteesta mitä rupes ropisee sen jälkee ku yskäsin maailmalle, ja myäs ittelleni, ääneen sen et miä jään viäl tänne.  Kannustusta on tullu ihan kauheesti ja palaute on ollu tosi tsemppaavaa, sellasta et jeeee, siistiä! Jopa miun työpaikalta Espoosta on tullu pelkkää et hianoo, sukeltele menemään vaan! Maailman paras duuni on se, terveisiä sinne viä tätäkii kautta. Ja aivan yleisesti kaikkia kekkä on ollu et hyvähyvä-vautsivau, ni heitä eli teitä miä kiitän Kaakatteen Villen sanoin, elikäs ISOT TATTIKSET!

Nyt kun tuan asian julkirykäsystä on pari päivää kulunu, ni miulla on kauhee tarve purkaa ittestäni ulos asian taustoja ja muutenkii palata siihen päätöksenteon hommaan. Ja sitte miun pitää kertoa kans, et miltä nyt tuntuu. Tunnelmat on sekavat, ja josko ne kirjottamalla jotenkii asettuis käsiteltäviks. Katotaa.

Nonii, miä alan nyt tilittää, ottakaa mukava asento ja eläkää messisä ku paratiisisaarella lorviva varhaiskeski-ikänen pullukka paskantaa sialusa kyllyyrestä teille fiiliksiään. Tästä on leikki kaukana, tästä tulee rajua!

Kyllähän tuon tais ainaki puolet miun kahesta lukijastakii jo aavistaa, että näin tässä tulee käymään, ei tuo kääkkä sieltä viä takasin tule. Ei se mitään korkeekoulututkintoa rivienvälitulkkaamisessa oo vaatinu, että on aistinu tunnelmia, jotka on johtanu aika suoraan tähän tilanteeseen. Ja kyllähän miä sen oon jossain syrämmen piänessä kulmassa iteki tiänny jo kauan, että vittu tästä voi mihinkään lähteä. Piti vaan käyä ittesä kanssa sellanen painiottelu, misä järki ottaa niskalenkkiä ja puree korvaa, kunnes syrän sai vejettyä jatsarilla nivusiin niin et järki siks aikaa hiljeni et sain kakastua asiani ulos.

Moni on sanonu et aijjettä ku oot rohkea, tai että olipa rohkee päätös. Samaa kuulin sillo pari vuotta sitte ku olin ostanu pelkän menolipun ja tyhjentelin murjuani ja järjestelin lähtöä määrittelemättömän pituseks ajaks. Sillo miä välillä närkästyin, ja rupes vituttamaan tosissaan se sellasen rohkeuden viitan virittely tän asian ylle. Ku miulla oli itelläni olo, et rohkeutta ei vaadi se lähteminen, rohkeutta olis vaatinu se, jos oisin jääny.


Sama homma on vähä nyt. Miusta miä en oo tehny tässä nyt rohkeaa päätöstä. Pikemminki kysessä on pelkurin, oikee kovan luokan vellihousun, tekemä nynnyilyratkasu. Vähä semmonen et oisin siinä Haluaisitko miljonääriksi ohjelmassa ja viiminen kysymys ois et "Onko 1+1... a) 2 b)78 c)666 vai d) viistoistamiljoonaa ja risat" ja miä kilauttaisin aivokuolleelle kaverille, joka ei erota persettään kenkäparista ilman kysymistä et jaa kumpaas jalka laitetaan.  Ku oisin niin nynny, itseluottamus nollassa, enkä uskaltais sanoo että aa, vaikka tiiän sen oikeeks.

Todella rohkea oisin ollu jos oisin nyt tuossa vajaan 2kk päästä lähteny takas Mordoriin, alkanu siä laittaa uutta kotia, sujahtanu toimistoduunarin arkeen ja rokkibaarien vapaa-aikaan. Rohkea oisin ollu jos tuohon asiaan oisin suhtautunu seikkailumiellä, et lähenpä kattoo mikä meininki. Mutta olen pelkuri, koska tuota Mordoriin paluuta väistelen sinnikkäästi.


Miä en tarkasti tiiä mikä siä Mordoris pelottaa, mutta varmaan aika paljon se, että en ollu elämässäni siellä järin onnellinen, oikeestaan koskaan, en ainakaan pitkiä jaksoja kerrallaan. Vitutti useimmiten aivan kyrpänä, ei sitä oikeen voi kauniimmin sanoa. Pelottaa, että jos ja kun palaan, se sama olo kaatuu ihan helvetin nopeesti päälle, enkä miä vaan voi sille mitään. Ehkä jo siinä Hesa-Vantaalla matkalaukkuhihnalla tulee tunne et jaaha, ei muuta ku junan alle. Pelottaa, että oon entistäki enemmän ulkopuolinen, vähän kaikessa. Miun on helpompi olla ulkopuolinen täällä, missä miulla ei oo kauheesti mitää muuta ku satunnaistuttuja, eikä ehkä siks tuu sellasta oloa (ku ihan joskus tosi huonona pee-äm-äs-päivänä satunnaisesti) et oon ihan vammanen kun oon tämmönen enkä tommonen. Pelottaa, että miusta tulee sit taas tosi noppaa sellanen kiree järki-ihminen, joka selittelee - eniten ittelleen - miks ei voi tehä sitä ja tätä ja tota, koska jotain-jotain. Olen muuttunu ihmiin, ja kun koen itte et muutos on ollu vaan hyvään suuntaan, ni pelottaa että tää miun sikaärsyttävä valaistuminen hiipuu hetimiten ku länsimainen hömpötyselämä iskee kiinni. Että alan pitää mukamas tärkeinä kaikenmaaliman turhanpäiväsen tilpehöörin omistamista ja telkkariohjelmia ja sitä, et oon joka vitun bileissä mestoilla, tai muuten ikäänku maailma lakkaa pyörimästä.


Kaikesta Mordoriin liittyvästä on paisunu miun miäleen sellanen hirveä mörkö, joka valvottaa öisin ja aiheuttaa syrämmentykytyksiä ja paniikkeja. Oikeestaan pelkästään negaa vyöry sieluun ku sitä hommaa unettomina öinä mietiskeli, siinä samalla ku painiskelin päätöksenteon kans. Miä en tiiä miks tää mörköhomma, siä Mordoris on helvetisti ihan mahtavia asioita ja ihmisiä, mutta miun mielen on vallannu vaa sellain synkkä mielikuva, et paluu, se musertaa miut, välittömästi. Miä en usko itteeni, enkä henkisiin voimiini, sen vertaa et uskoisin selviiväni hajoomatta Mordorissa. En ainakaan vielä.

Ehkä miä oon tässä hommassa, tai elämässä ylipäätään, vielä keskeneränen tekele. Joku päivä saatan herätä ja huomata että no nyt oon valmis. Sitte voin kohdata minkä mörön hyvänsä.



Tämä vuodatus siis perusteluna sille, että jäämällä tänne Hiekkakikkareelle, en suinkaan ole tehnyt rohkeaa päätöstä, vaan pelkurin ratkaisun. Päätös tuntuu kaikenlisäks niin oikeelta, ettei se rohkeutta senkään pualesta vaatinu. Rohkeat ihmiset tekee vaikeita  ja työläitä valintoja, nynneröt menee helppoja polkuja.

Miten meijän oikee käy? myä Adam Lambertin kanssa tuumitaan ja ollaan ns. paskajäykkänä ku meitä peloittaa
Ja miltä tuntuu nyt? No nyt vittu pelottaa täälläkin. Hirvittää oikeen, vattaa kipristää ja on hermoilevainen yleisbuugie. Ku saatana ohan siitä jo 2 päivää ku asian lopulta päätin ja miul ei oo mitkää asiat viäläkää järjestykses, verkkoja vesillä vasta, jos sitäkään. Jumaliste. Hesan lukaaliin ei oo viä vuokralaisii, miul ei oo tääl Hiekkakikkareel taloo, ei oo töitä missää, rahat loppuu kohta, koko helvetin elämänpaletti on ihan levällää. KAKS PÄIVÄÄ MENNY JO! Mistää ei vittu tuu kuitenkaa mitää, kyllä tää elämä miut maan rakoon polkasee. Että hulluhan miä saatana olen ku tämmöseen nyt rupesin tässä kohin, ois pitäny pikkusen suunnitella asioita paremmin ja tehä jotain näille hommille jo ajat sitte ja mitä vittua miä oikeen tässä kelaan ja sitä ja tätä ja tota. Ja viimisenä sit haastan miun oikeuden tähän elämään, et jukupliut, normaalit ihmiset ei pelleile mato varpaassa jossain vitun hiekkakikkareella tropiikissa ja leikii ittesä ettimistä, ne käy töis ja ne laittaa loton ja ne käy kerran vuodessa ulkomailla ja ostavat tarjoustuotteita Citymarketista ja juovat Karhua saunan jälkeen, et mitä vittua siä sekoilet ja kuvittelet et elämä vois olla toisenlaistakii, NYT TÖIHIN SIELTÄ, VEROJA MAXAMAAN, SAATANAAAA. Näin mäkättää järki, nyt ku se saa taas äänesä kuuluviin.

Mutta homman pointti, se on tässä: meni asiat miten meni, eipähän tarvitte sitte jossitella et oiskohan pitäny sittekii jäähä sillo ku kuiteskii siltä niin kovasti tuntu mutku. Nyt katotaa tää geimi hamaan loppuun saakka, kävi miten kävi. Kyllä se Mordorin mörkö siällä pysyy, sinne voi palata enidei jos asiat täällä ei suju ja alkaa riapomaan pään hakkaaminen kookospalmuun.




Ja aivan niiku just nyt miä hokasin viä yhen asian. Sellasen, et nyt miä oikeesti, kunnolla, ekaa kertaa elämässäni, olen sellases tilantees et miulla on koko setti ihan sekasin, ja on sellain aito epävarmuuen meininki. On se helvetti soikoon korkee aikakii vähä ottaa todellista seikkailumeininkiä tähä menoon, nyt jos koskaan, elämän ehtoopuolella!

Kaikella on joku tarkoitus. Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Nää miun suosikkihaahuilut sopii taas tähänki yhteyteen! Lisäisin viä, et ja jos asiat ei järjesty, ni silläkii on sit joku tarkotus. Enkö oo viksu? Oikee profeetta! Ihan aivoa jomottaa tää jatkuva viisastelu!

Näihin kutkuttavan jännittäviin tunnelmiin, hyvää yötä. Kello on jo ilta, miulla on kuumetta ja pää täynnä räkää. Mutta miulla on myäs klinikan pojanklopin antama veikee pilleriarsenaali tuos oottamas. Se on meikälääsen osalta tämä päivä valmis,eli  nyt nappia huuleen ja moiiiiido!





Kommentit

Zepa sanoi…
Ihan sama, rohkee vai pelkuri, mutta tyhmä ei saa olla. Jos Suomi (Suomen talvet tuntien syystä) pelottaa ja sulla on jo vajaat kaksi vuotta kokemusta paremmasta elämästä, niin hulluhan tänne takas tulis.

On firmoja ja muita ihmisiä jotka saa sinne sun kämppään vuokralaiset kyllä, se on huolista pienin.

Nauti elämästäsi! Kissoille rapsutuksii!
Anonyymi sanoi…
Rohkeutta on tehdä, kuten hyvältä tuntuu.

T

Tsekkaa myös nämä

Tulivuoriuutiset

Järjestysnatsi

Työlupasirkus vm. 2017

Hullujen kylä

Sunnuntaikävely